7 maalausvinkkiä kotinikkarille

Kotona nikkarointi on minulle yksi parhaista ja rentouttavimmista jutuista, mitä vapaa-ajalla voi tehdä. Saatan olla vapaapäivieni kanssa vähän hukassa, jos en pääse edes pikkuisen porailemaan tai maalaamaan. Ehdottomasti rohkaisen muitakin omiin nikkarointiprojekteihin, pieniinkin sellaisiin, sillä ne käyvät hyvin meditoinnista, ja samalla vaivalla kehittävät muun muassa kärsivällisyyttä ja luovuutta. Kotiolosuhteissa on ihan mahdollista ja suhteellisen helppoa…

Read More

Laatutietoinen

Huonekalujen, kuten muidenkin esineiden pitkäikäisyyteen ja kestävyyteen vaikuttaa hyvän hoidon ohella eniten laatu. Tämä on tietenkin itsestäänselvää, mutta silti liian usein retkahdamme ostamaan heikkolaatuista tavaraa, joka jo muutaman vuoden kuluttua lakkaa palvelemasta omistajaansa. Yksi suuri syy siihen miksi ostamme huonoa tavaraa on minun ymmärtääkseni se, että emme yksinkertaisesti erota hyvää huonosta. Laatutavaraa on liian vähän,…

Read More

Paras (sisustus)aika vuodesta

Onhan se aivan selvää, että silloin kun sisällä viettää enemmän aikaa, ehtii myös miettimään miten omasta kodista saisi viihtyisämmän. Kun auringonsäteet eivät ehdi paistaa ikkunoista sisään, voi tunnelmavalaistuksella ja lämpimillä sävyillä tuoda kotoisuutta iltoihin. Syksyn 2016 sisustusväreihin kuuluu tummaa vihreää ja sinistä, keltaista, okraa, terracottaa. Materiaaleissa näkyy paljon samettia, kultaa, messinkiä, marmoria ja tietenkin puuta. Luonnonläheisyys näkyy myös viherkasvien suosiossa.

Read More

Lahjoita roskasi meille!

Meille suurin syy yrityksen perustamiselle oli yhteinen mielipide siitä, että tällä hetkellä huonekalumarkkinoilta puuttuu jotain tärkeää. Olemme nimittäin huomanneet, että on vaikea löytää eettisesti ja ympäristöystävällisesti tuotettuja huonekaluja. Valikoimaa on valitettavan vähän. Samaan aikaan olemme surullisena seuranneet sivusta, kuinka jatkuvasti käyttökelpoisia huonekaluja ja hyväkuntoista puutavaraa heitetään surutta roskiin. Olemme jo pitkään halunneet puuttua tähän poisheittämisen kulttuuriin,…

Read More

Tervetuloa ihanaverstaalle!

Moi! Tervetuloa meidän ihanalle verstaalle. Olemme kaksi naista, yrittäjiä ja puuseppiä, ja olemme aloittamassa jotain jännittävää. Lue ihmeessä eteenpäin! Mikä ihanaverstas? Olemme perustamassa uutta yritystä, jolle annoimme työnimeksi ihanaverstas. Ihanaverstaan tarkoitus on tehdä huonekalujen ja sisustuksen kautta hyvää. Keskitymme kahteen asiaan: huonekalujen valmistukseen ja niiden korjaukseen sekä uudistamiseen. Uusien huonekalujen valmistuksen tahdomme tehdä ekologisia arvoja…

Read More